Laadukas kattohuolto on katon kaunistus ja toimintakyvyn turvaaja
Plus Kattopalvelumme tarjoaa laadukkaat kattotyöt pitkällä kokemuksella.
Laadulla ja asiantuntemuksella toteutettu kattohuolto on erottamaton osa katon ylläpitoa. Pitkälti kattohuollon ansiota on esimerkiksi se, että vedenpoisto pysyy toimivana, läpiviennit palvelevat tarkoituksenmukaisesti ja että katto ylipäätään on tiivis, turvallinen suoja rakenteille. Monenlaiset ympäristön uhkatekijät pyrkivät rapistamaan katon kuntoa. Katepintaan kertyvä lika ja roska edesauttavat korroosiota, ja sammal iskee saumakohtiin. Painava lumikuorma aiheuttaa omat ongelmansa, ja lämpötilanvaihteluista kärsivät erityisesti katon sekä läpivientien tiivistykset ja mahdolliset paikkakohdat. Sadevedet laittavat lujille rännit, jiirit sekä läpiviennit, ja ajan mittaan kosteus johtaa katon pakkasrapautumiseen. Jos kattohuollon suhteen ei olla tunnollisia, näkyy se ensin yksittäisinä tiiveysongelmina sekä vesivuotoina. Mikäli tilanteeseen ei vielä tällöinkään puututa, kehkeytyy katolle nopeasti isompia epäkohtia: lahottumista, kosteusvaurioita ja homehaittoja. Säännölliset, ennaltaehkäisevät kattohuollot sitä vastoin hidastavat katon hapertumista ja parantavat käyttövarmuutta. Sen kummempiin remontteihin ei tarvitse ryhtyä ennen aikojaan, sillä hyvin huolletulle katolle harvemmin kehittyy pahempia ongelmia.
Plus Kattopalvelu on luotettava tekijä kaikenkokoisiin kattohuoltotöihin. Meiltä saat ammattitaidolla toteutetut peltikaton, tiilikaton sekä huopakaton huollot kaikkiin kohteisiin ja rakennuksiin. Jyrkät ja loivat katot, kahden lappeen harjakatot ja monitaitteiset mansardikatot, eri kokoiset ja korkuiset tasa-, auma- sekä pulpettikatot huolletaan taidolla osaavissa käsissämme. Meiltä löytyy kalusto haastaviinkin töihin, esimerkiksi korkean rakennuksen kattohuollossa käytämme henkilönostimia tai nostokoriautoja. Palvelemme omakotitalon, paritalon, kerrostalon ja rivitalon kattohuolloissa sekä yhtä lailla kesämökin kuin taloyhtiönkin kattohuolloissa. Samalla huollamme kuntoon katot erilaisista piha- ja ulkorakennuksista: autotalleista, pihavarastoista, rantasaunoista, pyöräkatoksista, leikkimökeistä ja vaikka ulkohuusseista. Repertuaariimme kuuluvat katon harjaukset ja puhdistukset, sammaleenpoistot ja suojakäsittelyt, lumenpoistot, jääpuikkojen pudotukset ja katon sekä rännien jäänsulatukset. Kaikki kattohuollot toteutamme kattosi ehdoilla ja katemateriaalin huomioon ottaen.
Meillä kaikki lähtee liikkeelle kokonaisvaltaisesta palvelusta. Haluamme varmistua siitä, että kattosi toimii kaikin puolin parhaalla mahdollisella tavalla, joten minkä tahansa huoltotyön meidät tilaatkin katollesi tekemään, tarjoamme kaupan päälle aina perusteellisen kattotarkastuksen. Tulimmepa siis harjatiivistettä asentamaan tai sammalta poistamaan, niin samalla katsastamme kattosi yleiskunnon ilmaiseksi. Mikäli sitten katolta löytyy puhkikuluneita tiivisteitä tai auenneita saumoja, saat meiltä tiedon epäkohdista ja pystymme hoitamaan ne edullisesti kuntoon. Palvelumme asiakaslähtöisyys kattaa myös taloudellisen aspektin, sillä kattotöiden kuluihin voi sivujemme kautta hakea joustavampaa rahoitusta yhteistyökumppaniltamme. Muista lisäksi, että kun teetät meillä katon huoltotöitä kotiisi tai vapaa-ajan asunnolle, voi niistä hyödyntää kotitalousvähennyksen verotuksessa.
Laadukas, tunnollinen kattohuolto on edullinen ja tehokas keino pitää katto kunnossa. Ajoittaisten huoltotoimien ansiosta katto pysyy tasaisen toimintavarmana, ja samalla vältetään kokonaan sellaiset isommat ja ikävämmät ongelmat kuten vesivuodot, kosteushaitat sekä lahovauriot rakenteissa. Jos kuitenkin katto on viettänyt viime vuodet oman onnensa nojassa, ei ole syytä vaipua epätoivoon – kunnostamme haastavammatkin tapaukset, kuorimme katon esiin ruosteverhoilun tai sammalpeitteen alta, ja palautamme sille täyden tiiveyden sekä käyttövarmuuden. Kun katto pelittää moitteettomasti, vaikuttaa se ratkaisevasti koko rakennuksen terveyteen ja hyvinvointiin. Varmista siksi pitkä ja laadukas käyttöikä katollesi ja teetä tarvittavat huoltotoimet hyvissä ajoin. Katon tarkistukset, puhdistukset, harjaukset sekä sammaleenpoistot laadukkaana ammattityönä – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme kattohuollosta!
Katon puhdistus ja rännien siivous kuuluu puolivuosittain toteutettavaan kausihuoltoon
Katon puhdistus kuuluu ehdottomasti huoltotöistä tärkeimpiin, oli kyse sitten peltikatosta, huopakatosta tai tiilikatosta. Katolla kuin katolla suurimpia kuluttavia tekijöitä on katepinnan likaantuminen; katolle päätyy hiekkaa, humusta, siitepölyä ja pihkaa, lehtiä, neulasia ja katkenneita oksia sekä puulämmitteisissä taloissa nokea ja tuhkaa. Sadevesien mukana kulkeutuu ilmansaasteita katepintaa osaltaan syövyttämään. Jos kattoa ei säännöllisesti asiantuntevin ottein puhdisteta, pääsee katepintaan ja ränneihin kerrostumaan likaa ja maatuvaa biomassaa. Nämä sitovat itseensä kosteutta, ja kun katon kuivuminen hidastuu tai estyy, alkaa jokainen katemateriaali protestoimaan omalla ominaisella tavallaan. Peltikatto alkaa ruostua, tiilikatto tai huopakatto sammaloitua. Katepinta hapertuu vähä vähältä yhä heikompaan kuntoon, kunnes se lopullisesti luovuttaa ja päästää veden lävitseen rakenteisiin. Kosteushaitat sekä niiden aiheuttamat lahovauriot, home- ja sisäilmaongelmat olisivat helposti ja huokeasti vältettävissä katon säännöllisellä puhdistuksella.
Katon puhdistus sekä roskien poisto katolta suositellaan toteutettavaksi muutaman kerran vuodessa, vähintään puolivuosittaisen kausihuollon yhteydessä keväisin ja syksyisin. Kevät ja syksy ovat optimaalista aikaa katon puhdistukselle, sillä niihin ajoittuvat muutenkin suurimmat muutokset katon ympäristössä. Keväällä katsastetaan, miten katto on pärjännyt talven rasitusten kanssa, ja varmistetaan että se on tiivis ja kunnossa, valmis vastaanottamaan kesän rankkasateet. Syksyllä katto sekä rännit siivotaan lehdistä ja roskista, ja tarkastetaan, että katto on kaikin puolin toimintakykyinen sekä varustettu talven pakkasta, jäätä ja lumikuormaa varten. Joillakin katoilla puhdistusväli kannattaa parhaiden tulosten saavuttamiseksi pitää lyhyempänäkin kuin puoli vuotta, ja tähän vaikuttavat suuresti esimerkiksi kattoa ympäröivät olosuhteet. Varjoisat, itään ja pohjoiseen suunnatut lappeet roskaantuvat merkittävästi etelänpuoleisia, paahteisia verrokkejaan nopeammin, varsinkin jos sijainti muutenkin on suojainen tai talon välittömässä läheisyydessä kasvaa tiheää puustoa. Plus Kattopalvelu toteuttaa katon puhdistukset ja roskien poistot yksilöllisenä palveluna katemateriaalin mukaan – saat meiltä huopakaton ilmapuhallukset, peltikaton puhdistukset sekä tiilikaton harjaukset.
Peltikaton puhdistusta tarvitaan etenkin, jottei lika pääse ruostuttamaan peltipintaa. Toki vuosien ajan laiminlyödyllä, pahasti ränsistyneellä peltikatolla voi joskus esiintyä sammalta tai jäkälääkin. Peltikaton puhdistus voidaan toteuttaa joko ilmapuhalluksena tai harjauksena. Asiantuntevat tekijämme varmistavat, että käytössä on riittävän pehmeä harja ja oikein säädetty vedenpaine – kattopellit eivät saa naarmuuntua tai lommoutua huollon yhteydessä. Tarpeen mukaan käsittelemme samalla peltikaton ruostekohdat. Huopakaton sekä tiilikaton puhdistuksessa tavoitteena on estää erityisesti katepinnan sammaloituminen. Huopakaton huollossa vaaditaan äärimmäistä tarkkuutta, sillä herkkä sirotepinta kuluu helposti jynssäyksestä tai muusta mekaanisesta rasituksesta. Väärin toteutetusta puhdistuksesta voi pahimmillaan olla tuloksena huopakaton vuotovaurio. Huopakaton puhdistukseen suosittelemme ensisijaisesti ilmapuhallusta, jolloin katepinta välttyy kulutukselta ja roskien ja neulasten poisto katolta tapahtuu hellävaraisesti. Joskus pinttyneemmän lian irrottamiseksi voidaan tehdä erittäin kevyt harjaus, mutta tällöinkin työ on parasta jättää asiantuntevalle ammattilaiselle turvallisen toteutuksen takaamiseksi. Lujatekoinen tiilikatto kestää paremmin mekaanista rasitusta, ja tiilikaton puhdistus suoritetaankin harjaamalla.
Olennainen osa katon huoltoa on aina myös sadevesikourujen puhdistus. Roskat ränneissä voivat aiheuttaa sadevesijärjestelmälle paljon harmia – lika ruostuttaa rännejä, ja isompina kertyminä lehtiroska muodostaa tukoksia, joista seuraa virhevirtauksia sekä tarpeetonta lisäpainoa kiinnikkeille. Vesikourujen saumoihin syntyy tihkuvuotoja. Talvella patoutunut vesi vaihtaa olomuotoaan jääksi, joka vääntää rännejä ja pilaa kaadon. Roskaiset rännit tulvivat lisäksi helposti yli, jolloin vesi päätyy kastelemaan seinät ja perustukset. Vesikourujen puhdistus kattohuollon yhteydessä auttaa välttämään nämä sudenkuopat. Tyhjennämme rännit roskista, lehdistä ja neulasista, ja katsastamme, löytyykö vuotokohtia. Käymme rännien puhdistuksen lomassa läpi kourujen pinnoitteen, saumat, tiivistykset ja kiinnitykset, ja varmistamme, että vedenpoisto toimii kaikin puolin kuten pitääkin. Talvella sadevesijärjestelmän huoltoon voi kuulua esimerkiksi rännien sulatus vesihöyryllä ja jääpuikkojen poistaminen lumenpudotuksen yhteydessä.
Sammaleen poisto huopakatolta ja tiilikatolta hellävaraisena mutta tehokkaana ammattityönä
Sammaleen poisto huopakatolta ja tiilikatolta tulee väistämättä ajankohtaiseksi ennemmin tai myöhemmin. Sammaleen itiöitä leijailee ilmassa jatkuvasti, ja on selvää, että osa niistä päätyy valitettavasti kulkeutumaan katolle. Sammalta, jäkälää sekä muuta ei-toivottua kasvustoa ilmaantuu erityisen herkästi luonnostaan huokoisiin katemateriaaleihin, joita ovat juurikin huopa, tiili sekä mineriitti. Katon säännöllinen puhdistus katemateriaalille soveltuvin menetelmin auttaa kyllä osaltaan pitämään sammaleen poissa, ja irtosammaleesta päästään puhdistuksen avulla eroon hyvin pitkälti. Mitä vanhemmaksi katto kuitenkin ehtii, sitä helpommin siihen muodostuu kasvustoa, sillä katetta suojaava pinnoite antaa mekaanisen ja kemiallisen rasituksen myötä pikkuhiljaa periksi ja kuluneeseen kattoon pääsevät sammaleen juuret tarraamaan pitävästi kiinni. Mikäli sammal saa muhia katolla kaikessa rauhassa, ajautuu katto ennen pitkää käyttökelvottomaan kuntoon.
Sympaattiselta vaikuttava pörröinen sammalkasvusto tuo tullessaan valtavia riskejä katon toimintaa silmällä pitäen. Huopakatolla sammal aloittaa myyräntyönsä tavallisesti saumakohdista, joita se aukoo juurillaan, ja ennen pitkää katon vesitiiveys on mennyttä. Samalla tietysti ränsistyy huopakermi muiltakin osin joutuessaan sammaleen kasvualustaksi. Tiilikatolla sammal ja jäkälä käyttävät ravintonaan tiilen sisältämää kalkkia, jolloin kate murentuu pikkuhiljaa yhä heikompaan kuntoon, ja huokoinen tiili imee kosteutta sisäänsä. Tämä saa aikaan pakkasrapautumiseksi kutsutun kierteen, joka vähä vähältä tuhoaa tiilikaton toimintakyvyn. Pahimmillaan käy niin, että sammaleen alta paljastuu kauttaaltaan reikiintynyt tai vaihtokuntoon murentunut katto, joka olisi pitänyt uusia jo hyvän aikaa sitten. Kun auenneet saumat tai haljenneet tiilet lopulta päästävät veden vuotamaan katon alempiin osiin, on edessä työläs ja kattava kosteusvauriokorjaus.
Pinttynyt sammal vaatii käyttöön kovempia keinoja. Kun harjaus ei kasvustoa riitä irrottamaan, tai kun sammaleesta halutaan eroon perusteellisesti juuria ja itiöitä myöten, on aika toteuttaa katolle sammaleentuhokäsittely. Plus Kattopalvelu suorittaa sujuvat ja tehokkaat sammaleenpoistot katon materiaalista ja rakennuksen tyypistä riippumatta. Ensiksi teemme tarvittavat pohjatyöt, eli puhdistamme katepinnan ilmapuhalluksella tai harjauksella, sekä tarkistamme katteen tiiveyden. Tämän jälkeen vuorossa on varsinainen sammaleenpoistokäsittely. Työhön käytämme aina nimenomaista, tarkoitukseen kehitettyä sammaleenpoistoainetta, joka on ekologinen ja biohajoava. Aineesta ei ole vaaraa ihmisille, eläimille tai muulle ympäristölle, mutta sammaleen päivät sen sijaan ovat luetut. Levitämme aineen katolle ja jätämme sen rauhassa vaikuttamaan. Sammaleentuhokäsittely on kokonaisvaltainen, ja se hävittää sekä näkyvän kasvuston että sammaleen juuret ja itiöt. Ainetta ei erikseen tarvitse huuhdella, vaan se poistuu katolta omia aikojaan sateiden mukana. Käsittelyn jälkeen kunnostamme katon kärsimät vauriot, esimerkiksi vaihdamme haljenneet tiilet ja saumaamme huopien liitokset.
Tiilikaton tai huopakaton sammaleenpoistokäsittelystä on tuloksena vesitiivis, siisti ja tyylikäs kate, jota ei sammal sabotoi. Kyseessä on järkevä panostus katon ja koko rakennuksen tulevaisuuteen, sillä sammaleentuhokäsittelyn vaikutus on pitkäkestoinen. Käsittely myös ehkäisee merkittävässä määrin katon uudelleensammaloitumista, joten jatkossa kate on entistä helppohoitoisempi ja pysyy vaivattomammin puhtaana. Lisäksi sammaleen poisto katolta auttaa välttämään ennenaikaiset remontit, joihin sammaloitumisen ja katon rapautumisen myötä muutoin väistämättä päädyttäisiin. Tiilikaton ja huopakaton sammaleenpoisto säästää siis selvää rahaa, kuten muutkin ennaltaehkäisevät katon huoltotyöt – toimi siksi ajoissa ja kutsu meidät sammaleentuhoa suorittamaan.
Säännöllinen tiilikaton harjaus pitää katepinnan siistinä ja sammaleen minimissä
Tiilikaton harjaus on tärkeä toteuttaa säännöllisesti. Etenkin ikääntynyt tiilikatto kerää huokoiseen pintaansa helposti sammalta ja jäkälää, ja mitä enemmän katolta löytyy lehtiä, neulasia sekä muuta maatuvaa roskaa, sitä mukavampi sammaleen on asettua taloksi. Kuten aiemmin totesimme, on sammal tiilikatolla perin juurin tuhoisa vieras – se syö katepintaa ja kuljettaa juurillaan kosteutta tiilen sisään. Kun tiileen päätynyt vesi lämpötilanvaihteluiden myötä vuoroin sulaa ja jäätyy, tapahtuu katteessa niin sanottua pakkasrapautumista. Jokainen sulamis- ja jäätymiskerta heikentää tiiltä entisestään, ja lopulta se halkeaa, jolloin alusrakenteisiin ulottuva vesivahinkoriski on todellinen. Kun tiilikattoa huolletaan oikein – muun muassa puhdistukset, sammaleenpoistot ja katon tarkistukset huolehditaan ajallaan – on tiili kiitollisen luja ja pitkäikäinen katemateriaali. Liian usein käy kuitenkin niin, että kunnostustoimiin ryhdytään vasta kun sammal on jo sitkeästi kiinni katepinnassa ja katto vuosien ajan ränsistynyt.
Tiilikaton säännöllinen harjaus esimerkiksi jokaisen katon kausihuollon yhteydessä ehkäisee huomattavassa määrin sammaleen muodostumista katepintaan. Tunnollisesti huollettu katto pysyy muutenkin paremmin siistinä ja kaikilta osin toimivana. Tiilikaton harjaus on hellävarainen, turvallinen puhdistusmenetelmä, sillä esimerkiksi painepesuun verrattuna se ei vastaavalla tavalla kuluta jo lähtökohtaisesti huokoista tiilipintaa. Tiilikaton puhdistuksessa voi hyödyntää myös lehtipuhallinta, mutta kovin painavaa, märkää tai pinttynyttä ainesta se ei irrota. Yleensä tiilikaton puhdistus toteutetaan pehmeän harjan avulla – jos kate on rapautunut pitkään itsekseen tai jos se on huomattavan likainen, voi käytössä olla astetta kovempikin harja. Vesikourujen puhdistus toteutetaan harjauksen jälkeen. Tiilikaton harjaus irrottaa menestyksekkäästi pintasammaleen, ja sitkeämmän kasvuston poistamiseksi voimme tarvittaessa suorittaa sammaleentuhokäsittelyn.
Tiilikaton harjauksen yhteydessä pystytään tarkemmin havainnoimaan myös katon kuntoa kokonaisuutena. Plus Kattopalvelulla kaikkiin kattohuoltotöihin kuuluu aina katon kattava läpikäynti veloituksetta. Tarkistamme, löytyykö katolta haljenneita tiiliä, irronneita pellityksiä tai muita ongelmia toimivuuden suhteen. Tutkimme läpiviennit, jiirit, kattoturvatuotteet sekä muut kattovarustelut, ja rakenteiden salliessa käymme kurkkaamassa myös yläpohjaan. Ovatko kattotiilet pysyneet asemissaan vai näkyykö liikkuneita tiiliä? Erityisesti harja- ja reunatiilet on tavallista kiinnittää paikoilleen naulaamalla, jyrkempi kattomuoto voi vaatia kiinnityksiä laajemminkin. Jos tiiliä löytyy toistuvasti rikkinäisinä esimerkiksi sisätaitteista tai kattotuotteiden alta, voi se kieliä virheellisestä asennuksesta, johon vaaditaan korjauksia. Meiltä saat laajalla skaalalla kaikki tiilikaton huollot, puhdistukset ja harjaukset, ja tarpeen mukaan toteutamme myös katemateriaalille suunnitellut suoja-aine- sekä kyllästyskäsittelyt, joiden avulla kate jaksaa paremmin hylkiä likaa, kosteutta ja kasvustoa.
Kattohuoltoon kannattaa panostaa, löytyipä talostasi peltikatto, tiilikatto tai huopakatto. Asianmukaisilla huoltotoimilla kohennetaan katon toimivuutta, pidennetään käyttöikää sekä ehkäistään ikäviä kattovuotoja ja muita vaurioita. Remonttitarve pysyy kurissa, vedenpoisto sujuu ja lämpöhukka minimoidaan. Tiivis katto tarjoaa pitävän suojan ennen kaikkea rakenteille, jolloin talo säilyy mukavana ja turvallisena asuinpaikkana tulevatkin vuodet ja vuosikymmenet. Tunnollisesti hoidettu katto on tietysti myös miellyttävä katsella ja toimii tyylikkäänä osana julkisivua. Mikä on sinun kattosi tämänhetkinen tilanne? Kaipaako katepinta puhdistusta tai perusteellisempia huoltotoimia? Milloin viimeksi ammattilainen on käynyt kattosi kokonaisuudessaan läpi? Kauniin ja kestävän katon takana on aina huippuluokan kattohuolto. Turvaa siksi kattosi tulevaisuus ja ulkoista huoltotyöt meille. Meiltä katollesi loistavanlaatuinen lopputulos varmasti ja vaivattomasti – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme kattohuollosta!