Kattovuoto voi tehdä tuntuvaa tuhoa – hoida korjaus heti kun mahdollista!
Plus Kattopalvelumme tarjoaa laadukkaat kattotyöt pitkällä kokemuksella.
Kun katto vuotaa, on välitön reagointi tarpeen. Kattovuoto voi löytyä esimerkiksi jiirin, savupiipun, kattoluukun tai kattovalokuvun kohdalta, katon materiaaliin tai muotoon katsomatta. Vuodoille altistavia uhkatekijöitä on katon ympäristössä monia. Jo pelkästään maamme vaihtelevat sääolot ja neljä hyvin erilaista vuodenaikaa asettavat omat haasteensa katon toiminnalle, ja sateen sekä lumen aiheuttamat vesivuodot ovatkin melko yleisiä. Katepintaan kertyy lisäksi likaa, nokea ja tuhkaa, lehtiroskaa sekä sammalta. Kattoa kuluttaa pakkanen siinä missä auringon uv-säteilykin, samoin monet muut mekaaniset ja kemialliset rasitukset. Joskus vuoto-ongelmat ovat seurausta kattohuollon laiminlyönnistä tai alkuperäisessä asennuksessa tehdyistä virheistä. Moni katto alkaa vuotaa ikääntymisen myötä haperruttuaan, toisaalta kattovahinko saattaa iskeä äkillisesti esimerkiksi myrskyn tai lumen myötä ja osua uuteen, terveeseenkin kattoon. Katto voi vuotaa yksittäisen elementin, kuten kattoikkunan kohdalta, tai vaurioituneen katepinnan johdosta. Auennut sauma, valskaava läpivienti, irvistävä pelti, rapautunut tiili tai haljennut huopa – kattovuodon riski on todellinen.
Kun katto vuotaa, on kyse muustakin kuin yksittäisestä mekaanisesta vauriosta. Kattovuodon myötä on aina koko rakennuksen terveys ja hyvinvointi vaakalaudalla, sillä pienikin vesivuoto voi tuottaa todella ikäviä tuloksia, etenkin, jos kosteus pääsee sitä myötä katon alempiin osiin. Mikäli aluskate on kunnossa ja paikallaan, saattaa se pelastaa isommilta ongelmilta, mutta mikäli senkin toimivuudessa on haasteita, on katto pahemman kerran pulassa. Yläpohjaan päätynyt vesi kastelee eristevillat ja alkaa lahottaa rakenteiden puuosia, ja tämänkaltaiset kosteusvauriot johtavat hoitamattomina ennen pitkää yhä vakavampiin ja vaarallisempiin seurauksiin, jopa homehaittoihin ja sisäilmaongelmiin. Pahimmillaan kattovuoto huomataan vasta, kun rakenteissa majaileva mikrobikasvusto alkaa näkyä oireiluna asukkaiden terveydessä. Yläpohjan lahovauriokorjaukset ovat aina laajoja ja vievät rutkasti aikaa sekä muita resursseja. Suuremmilta saneerauksilta vältytään, kun kattovuodon realisoiduttua toimitaan nopeasti ja tilataan taitava ammattilainen tekemään korjaukset kerralla priimajäljellä.
Oli kattovuoto sitten tuore tulokas tai pitemmän aikaa patinoitunut, Plus Kattopalvelu on asiantunteva apu tilanteeseen. Hoidamme katon paikkaukset, tiivistykset ja vuotokorjaukset kaikille katoille kohteen tyypistä ja katemateriaalista riippumatta. Paikkaamme ammattitaidolla peltikatot, tiilikatot ja huopakatot, harja- ja tasakatot samoin kuin auma-, mansardi- sekä pulpettikatot. Suoritamme katon vuotokorjaukset kaikenkokoisille kohteille omakotitaloista rivitaloihin, kerrostaloista kesämökkeihin sekä kaikkiin piha- ja ulkorakennuksiin – autotalleihin, varastoihin, pihasaunoihin tai vaikka grillikatoksiin. Paikallistamme kattovuodon, teemme katemateriaalin mukaiset kunnostustoimet ja etsimme ongelman perimmäisen syyn. Kun katto vuotaa, on korjausten lomassa tärkeää käydä koko kate perusteellisesti läpi, ja me Plus Kattopalvelulla tarkastammekin kattosi veloituksetta kaikkien kattotöiden yhteydessä. Mahdollisista epäkohdista tuomme sinulle tiedon, ja pystymme hoitamaan ne samalla edullisesti kuntoon.
Kun katto vuotaa, tärkeintä on, että korjaukset saadaan tehtyä ajoissa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa vuoto onnistutaan paikkaamaan, sitä edullisemmilla kunnostuksilla selvitään, ja kattokin säilyy mahdollisimman hyvänä. Isompiin remontteihin ei tarvitse ryhtyä ennenaikaisesti, ja olemassa oleva katto saa lisää käyttövuosia. Me Plus Kattopalvelulla toteutamme vuotavan katon korjaukset kestävällä työnjäljellä ja alan parhaalla palvelulla. Kun teetät meillä katon korjaus- ja huoltotöitä kotiisi tai vapaa-ajan asunnolle, voit hyödyntää niistä kotitalousvähennyksen verotuksessa, ja lisäksi sivujemme kautta on kuluihin haettavissa joustavampaa rahoitusta tarpeen mukaan. Mitä katollesi kuuluu tällä hetkellä? Milloin viimeksi katon tiiveys on harjalta räystäille asti tutkittu, tai epäiletkö vuotoriskin jossakin kohtaa katolla realisoituneen? Vai onko tilanne jo akuutti, ja katto vuotaa vettä sisään savupiipusta tai jiiritaitteesta? Kaikissa katon vuotokorjauksissa voit luottaa täysin meihin. Laadukkaat katon paikkaukset, tiivistykset ja saneeraukset – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme vuotavan katon korjauksesta!
Meiltä saat laadukkaan palvelun laaja-alaisella osaamisella, kun huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa
Meiltä Plus Kattopalvelulta löytyy tilanteessa tarvittava tietotaito sekä ammattitason välineet ja kalusto, kun huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa. Kunnostamme kaikki katot muodosta, materiaalista ja rakennustyypistä riippumatta. Taloyhtiö, omakotitalo, paritalo, piharakennus tai saunamökki – niin pienten kuin suurtenkin kattovuotojen korjaukset luonnistuvat käsissämme laadukkaasti. Meillä on kokemusta eri huopakattotyypeistä bitumikermikatosta kolmiorimaan ja perinteiseen palahuopaan. Tunnemme täysin sekä savitiilikatot että betonitiilikatot, ja osaamisemme kattaa myös kaikki peltikattovariaatiot profiilipeltikatoista saumattuihin peltikatteisiin, kuten lukkosauma- ja konesaumakatteisiin, sekä harvinaisempiin alumiini- ja kuparikattoihin. Oli materiaali mikä tahansa, kaikille katoille yleisiin vuotokohtiin lukeutuvat muun muassa jiirit, läpiviennit, liitokset, piiput sekä ajoittain valitettavasti myös aluskatteet. Vaikka ongelma itsessään olisi samakin, on eri katoilla käytössä eri työtavat ja paikkausmenetelmät. Kun korjaamme kattovuotoa, otamme huomioon aina kunkin kohteen erityispiirteet, ja valitsemme esimerkiksi työkalut, käsittelyaineet sekä korjausmetodit materiaalin ominaisuuksien mukaan.
Kun peltikatto vuotaa, paikantuu vuotokohta tavallisimmin saumoihin, kiinnikkeisiin tai katepinnan kulumiin. Erityistä harmia peltikatolla aiheuttaa ruoste, joka pyrkii reikiinnyttämään peltiä: puhkikuluneesta katteesta vesi taas pääsee etenemään valitettavan helposti rakenteisiin. Peltikatto voi kohdata myös äkillisiä mekaanisia vaurioita, esimerkiksi, kun katolta alas putoava lumi repii mukaansa tikkaat tai rännit, ja kiinnikkeiden kohdalle jää katteeseen reiät. Kun peltikatto vuotaa, tutkimme vaurioiden luonteen ja ratkaisemme käytettävän korjaustavan aina sen mukaan tapauskohtaisesti. Voimme esimerkiksi paikata olemassa olevan peltikaton reikiä, tai jos kyse on paikallisista vaurioista, vaihtaa yksittäisiä kattopeltejä uusiin. Peltikaton paikkauksessa teemme erityisellä huolella pohjatyöt, kuten lian- ja ruosteenpoiston, jotta massauksista ja kiinnityksistä saadaan taatusti tarttuvat. Mikäli peltikatto vuotaa kiinnikkeen tuntumasta, ratkaisemme ongelman asentamalla vanhan naulan tai ruuvin tilalle uuden, pitävän kateruuvin sekä aiempaa isomman tiivisteen vedenpitävyyden varmistamiseksi. Samalla voimme tarpeen mukaan vaihtaa kattavamminkin peltikaton kiinnikkeitä parempikuntoisiin kateruuveihin, tai suorittaa mahdollisia lisäkiinnityksiä.
Tiilikatolla syy kattovuotoon löytyy yleensä murentuneista tai haljenneista tiilistä, tai vaihtoehtoisesti katon läpivienteihin tai jiireihin liittyvistä ongelmista. Vesivuoto voi syntyä yhtäkkiä esimerkiksi myrskyn irrottaessa kattotiiliä tai repiessä pellityksiä. Useimmiten kuitenkin tiilikate haurastuu pikkuhiljaa, sekä vanhuuttaan että niin kutsutun pakkasrapautumisen edesauttamana. Pakkasrapautumisella viitataan ilmiöön, jossa tiilikatteen sisälle imeytynyt kosteus lämpötilojen vaihdellessa vuoroin jäätyy ja sulaa, murentaen tiiltä vähä vähältä ja lopulta halkaisten sen. Tiilikatetta altistavat vuoto-ongelmille myös sammal ja jäkälä, jotka herkästi kiinnittyvät huokoiseen tiileen ja nakertavat kattoa juurillaan. Asennusvirheet voivat osaltaan vaivata tiilikattoa – jos vaikkapa sisätaitteista tai kattotuotteiden alta löytyy toistuvasti rikkinäisiä tiiliä, on kyse todennäköisesti rakenteellisista ongelmista. Tiilikaton vuotokorjaus on tavallisesti hyvin paikallinen: vaihdamme esimerkiksi rikkinäiset tiilet ja kiinnitämme irronneet pellitykset. Tämän jälkeen suoritamme katolle suojakäsittelyn, joka on suunniteltu parantamaan tiilen ominaisuuksia ja suojaamaan sitä kasvustoa, kosteutta sekä likaa vastaan. Korjaustoimien lomassa tarkistamme tietysti myös aluskatteen ja yläpohjan tilanteen, mikä onkin tärkeä tutkia aina kaikkien katon vuotokorjausten yhteydessä.
Huopakatolla yleisimmiksi vuotokohdiksi ovat osoittautuneet saumat. Liitokset voivat halkeilla tai aueta sammaleen vioittamina, auringon uv-säteilyn kuivattamina tai yksinkertaisesti ikääntymisensä johdosta. Huopakaton korjaustarpeesta ja vuotoriskistä kielivät myös näkyvät reiät, repeämät, rypyt, kuprut tai painumat katteessa. Huopakaton pinnassa oleva sirote voi herkästi kulua liiallisesta mekaanisesta tai kemiallisesta rasituksesta, tai huolimattoman kattokäsittelyn yhteydessä. Toisinaan kermien väliin pääsee kosteutta, joka vesihöyryn muodossa aiheuttaa huopaan pullistumia, niin sanottuja höyrypusseja, jotka hoitamattomana voivat rikkoa katepinnan. Huopakaton kattovuoto on erityisen vaikea havaita tasakatolla, sillä puuttuvan yläpohjarakenteen myötä katon tarkistus on vaikeaa, ja vuoto saatetaan todentaa vasta, kun vesi tippuu huonetilaan. Meiltä saat tilannetta helpottamaan ennaltaehkäisevät huollot, katon kuntotarkastukset sekä tarpeen mukaan huopakaton vuotokorjaukset. Kun huopakatto vuotaa, voimme toteuttaa täsmäpaikkauksen joko paikkausmassalla tai paikkapaloilla tilanteen mukaan. Liimaamme repsottavat bitumipaanut, tiivistämme kermien saumat ja tarvittaessa leikkaamme huopaa auki kuprujen tasoittamista varten. Huopakaton vuotokorjaus kysyy lujaa asiantuntemusta, sillä huopa on aukiviiltämisen jälkeenkin pystyttävä palauttamaan aina täydellisen tiiviiksi. Ammattilaisiltamme löytyy tähän tarvittava taito, ja takaamme katolle korjausten jälkeen teknisen toimivuuden.
Kun katto vuotaa piipun juuresta, paras apu löytyy osaavilta kattopeltisepiltämme
Katto vuotaa piipun juuresta – mikä neuvoksi? Kattovuoto savupiipun kohdalla on vakava paikka, varsinkin jos vesi tippuu jo sisätiloihin asti. Kun vedentulo on saatu tyrehtymään ja lattialta on vesi kuivattu pois, on syytä ryhtyä ripeästi kattaviin kartoitustoimiin. Selville täytyy saada tietysti tarkka vuotokohta sekä minkä mittakaavan vaurioita kattovuoto on ehtinyt synnyttää. Jos tuuria on matkassa, voi kyse olla lyhytaikaisesta, tuoreesta vuodosta, jolloin selvitään lattian moppauksella ja nimenomaisen ongelmakohdan korjauksella. Jos taas kattovuoto on vanhempaa perua ja se on saanut rauhassa tehdä tuhojaan, ovat yläpohjan rakenteetkin jo todennäköisesti saaneet siitä osansa. Kun kattovuoto realisoituu savupiipun kohdalla, ei vesi välttämättä päädy heti huonetilaan saakka, vaan matkallaan se voi hyvinkin imeytyä esimerkiksi välikaton lämmöneristeisiin. Jos savupiipun vuoto havaitaan vasta kun sisäkatto kastuu, tavataan yläpohjassa suurella todennäköisyydellä lahonneita puuosia, kastuneita villoja ja muita isomman kokoluokan ongelmia.
Kattovuoto savupiipun kohdalla ei sinänsä yllätä, sillä piipunjuuri on yksi katon yleisimmistä vuotokohdista. Savupiippu kuuluu katon suurimpiin läpivienteihin, ja se poikkeaa verrokeistaan muun muassa muuratun rakenteensa sekä kohtaamansa savun ja poikkeuksellisen suurten lämpötilanvaihteluiden vuoksi. Kun katto vuotaa piipun juuresta, on mahdollisia selityksiä useampi. Ongelma voi piillä piipun juuripellityksessä, pystypellityksessä, läpiviennissä tai hajonneessa vesikatteessa itsessään. Sade- ja sulamisvesien ohessa kattovuotoja saattaa aiheuttaa myös kondenssivesi. Jos katto vuotaa piipun tyvestä kesän tai syksyn rankkasateiden aikaan, voi kyse olla siitä, että vinottaissateet pääsevät katon alempiin osiin piipun pellitysten välistä. Talvella syyllinen on tavallisesti lumikuorma; katolle kerrostuva raskas suojalumi työntää valtavalla paineella vettä piipun läpiviennin liitoskohdasta sisään, etenkin jos lumenpudotuksesta ei ole katolla asianmukaisesti huolehdittu. Lisäksi, mikäli tulisijaa käytetään talvellakin, voi myös savun mukana höyrystyvä kosteus kondensoitua hormin sisäpintaan tai puutteellisesti toimivaan piipunhattuun.
Kattovuoto savupiipun kohdalla liittyy usein piipun pysty- ja juuripellityksiin. Juuripellin tulisi nimenomaan tiivistää piipun ja katon välinen sauma, joten savupiipun läpiviennin vedenpitävyys on pitkälti kiinni sen oikeaoppisesta asennuksesta. Pystypelti puolestaan suojaa piipun ulkokuorta ja voi väärin toteutettuna lisätä kondenssiveden muodostumista, esimerkiksi liian tiukaksi mitoitetussa kauluksessa pääsee kosteus tiivistymään peltien väliin. Plus Kattopalvelun taitavat ja tottuneet kattopeltisepät osaavat ottaa tällaiset asiat huomioon ja hoitavat katon peltikorjaukset mittatilaustyönä tarpeen mukaan. Kun katto vuotaa piipun juuresta, tarkistamme aina piipun pysty- ja juuripeltien tilanteen sekä eritoten piipun juuren tiivistykset. Jos esimerkiksi juuripellin sauma on lohjennut, tiivistämme sen laadukkailla käsittelyaineilla ja katemateriaalille sopivin menetelmin.
Kun katto vuotaa savupiipun kohdalta, voi syyksi paljastua myös huonokuntoinen läpivienti. Piippu on kenties vuosien varrella rapautunut ja vanhuuttaan kulunut, tai sen tiivistys on iän myötä pettänyt. Joskus ongelma juontaa jo alkuperäisessä asennuksessa tehtyihin virheisiin. Monelta katolta puuttuvat esimerkiksi aluskatteen ylösnostot läpivientien kohdalta, vaikka ne ovat täysin välttämättömät aluskatteen tiivistyksessä. Suoritamme savupiipun läpiviennin ylösnoston siten, että nostamme aluskatteen piippua vasten ja kiinnitämme sen siihen tiiviisti – näin ei tuuli pääse sateellakaan painamaan vettä sisään, eikä valumavesi päädy läpiviennin kohdalta rakenteisiin. Lisäksi asennamme paikoilleen vielä erityiset läpivientien tiivistyskappaleet estämään kosteuden siirtymistä katon alempiin osiin. Viimeistelemme savupiipun läpiviennin asianmukaisilla piipunpellityksillä ja asennamme tarpeen mukaan katolle hengittävät harjatiivisteet sekä laadukkaat ja kestävät piipunhatut hormia suojaamaan. Samalla tarkastamme kattovuotojen varalta muutkin läpiviennit, kuten kattoluukut, kattovalokuvut sekä kattoikkunat.
Kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku vuotaa? Vaihdamme virttyneet tiivisteet ja korjaamme rakenteelliset ongelmat
Valskaako kattoluukku tai onko kattoikkunan vierustalla vuotojälkiä? Kun katto vuotaa, voi ongelma hyvinkin paikantua kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun kohdalle – ovathan ne kaikki suurikokoisia läpivientejä, jotka puhkaisevat vesikatteen ja aluskatteen, joten vuotoriski on varteenotettava. Kattoluukut ja -ikkunat tarjoavat rakennukselle monia käytännön hyötyjä. Kattovalokupu tai kattoikkuna tuo valoisuutta ja avaraa tilantuntua huoneeseen ja voi lisätä asumisen viihtyisyyttä merkittävästi. Kattoluukku taas avittaa kattohuollon yhteydessä suoritetuissa yläpohjan tarkastuksissa, ja tarjoaa tarvittaessa hätäpoistumistien esimerkiksi tulipalon sattuessa. Kattoläpivientien asennuksessa, huollossa ja korjauksessa kannattaa suosia aina pesunkestävää ammattilaista, sillä puutteellisin taidoin toteutettu kattoluukku tai -ikkuna voi kärsiä asennusvirheistä tai suoranaisista rakenteellisista ongelmista. Kun läpiviennit asennetaan asiantuntevasti sekä nykyaikaisin menetelmin, minimoidaan niiden vuotoriski – tietysti on mahdollista, että kattovuoto tällöin kehittyy ulkoisten rasitusten aiheuttamana tai ajan hampaan nakertaessa läpivientiä.
Kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku voi vuotaa sisätiloihin, rakenteisiin tai molempiin. Kun vuoto tulee asunnon sisälle, on se yleensä helposti havaittavissa ja nopeasti paikannettavissa. Lähes poikkeuksetta syylliseksi paljastuvat tällöin läpiviennin omat, vaihtokuntoon hapertuneet tiivisteet. Kattoläpivientien tiivistykset säilyttävät vedeneristyskykynsä niin kauan kuin ne ovat kimmoisia ja joustavia; kovettuneet tai rispaantuneet tiivisteet taas ovat yhtä tyhjän kanssa. Läpivienteihin ja niiden tiivistyksiin iskevät monet kuluttavat tekijät katon ympäristöstä, muun muassa sade- ja sulamisvedet, lämpötilanvaihtelut sekä erilaiset mekaaniset rasitukset, kuten talvisin päälle kasautuvat lumi ja jää. Kattovuotoja voidaan kattoikkunoiden ja -luukkujen osalta ehkäistä merkittävästi läpivientien säännöllisillä tarkastuksilla, puhdistuksilla ja huolloilla sekä ajoittain toteutetuilla lumenpudotuksilla.
Jos kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku vuotaa sisätiloihin huonokuntoisten tiivisteiden takia, korjaavana toimenpiteenä luonnollisesti vaihdamme kuluneet tiivistykset uusiin. Aina kun mahdollista, käytämme tässä kattoläpiviennin valmistajan nimenomaan suunnittelemia tuotteita. Mikäli alkuperäisiä tiivisteitä ei ole saatavilla, taitavilta asentajiltamme onnistuu vedenpitävä lopputulos myös elastista saumausmassaa käyttäen. Jos kattoläpiviennin kohdalta vesi vuotaakin rakenteisiin ja tilanne on siten astetta monimutkaisempi, ei hätää – meiltä saat myös kattavammat läpiviennin paikkaukset. Jos kosteus vaikuttaa päässeen katon alempiin osiin, puramme läpivientiä ympäröivää rakennetta ja tutkimme tilanteen. Korjaamme mahdolliset lahovauriot ja otamme selville kattovuodon varsinaisen syyn: onko aluskate vanhuuttaan hajonnut tai mekaanisesti vaurioitunut, tai löytyykö sen alkuperäisestä asennuksesta puutteita, esimerkiksi siten että läpivientien ylösnostot on jätetty kattoikkunan tai -luukun osalta tekemättä?
Kattovuoto kattoikkunan, kattoluukun tai kattovalokuvun kohdalla voi johtua myös puutteellisesta eristyksestä tai tuuletuksesta tai muista rakenteellisista ongelmista. Tiilikatolla tai peltikatolla läpivienti on voitu rakentaa siten, että vinoilla katto-osuuksilla yläpohjan tuuletus joko katkeaa kokonaan tai on hyvin heikkoa. Jotta ylimääräinen kosteus poistuisi rakenteista toivotulla tavalla, tulisi vesikatteen ja aluskatteen välisen tuuletusraon kuitenkin jatkua yhtenäisenä koko katon laajuudelta, harjalta räystäille saakka. Puutteellinen eristys ja ilmavuodot kattorakenteissa voivat saada aikaan, että kosteus jääkin viipyilemään yläpohjassa ja tiivistyy kattoikkunaa tai kattoluukkua ympäröiviin rakenteisiin. Jopa jäätä voi muodostua tuuletusväliin. Erityisen tuhoisia eristykseen ja tuuletukseen liittyvät ongelmat ovat silloin, kun kattovuoto on jo todellisuutta ja toimivaa kosteudenpoistoa todella tarvittaisiin. Plus Kattopalvelu tiivistää vuotavat kattoikkunat, kattoluukut ja kattovalokuvut sekä korjaa rakenteelliset ongelmat yläpohjan osalta. Meiltä saat myös kaikkien pienempien läpivientien vuotokorjaukset, olipa kyse antennista tai alipainetuulettimen putkesta.
Kattovuoto antennin, ilmanvaihtoputken tai viemärintuuletusputken kohdalla täytyy paikata nopeasti ennen pahempia ongelmia
Kun katon läpivienti vuotaa, voi kyse olla myös esimerkiksi antennista, ilmanvaihtoputkesta tai viemärintuuletusputkesta. Läpivienteihin sisältyvät kaikki katolle tehtävät reiät tai leikkaukset, jotka nimensä mukaisesti auttavat viemään tarpeelliset kattoelementit vesikatteen sekä aluskatteen läpi. Koska kattoa täytyy niiden kohdalta aukaista, on huolellinen suojaus, tiivistys ja pellitys asennuksen yhteydessä tärkeää kattovuotojen ennaltaehkäisemiseksi. Jo aiemmin mainittujen savupiippujen, kattoluukkujen, kattoikkunoiden ja kattovalokupujen lisäksi katon läpivientejä voivat kohteesta riippuen olla muun muassa ilmanvaihtoputket, liesituulettimen, huippuimurin ja alipainetuulettimien putket, viemärintuuletusputket sekä antennit. Osa läpivienneistä on kooltaan hyvinkin pieniä, mutta jokaisella niistä on oma tärkeä paikkansa katon toimivuuden sekä asumismukavuuden ylläpitämisessä. Kun siis paljastuu kattovuoto minkä tahansa läpiviennin kohdalla, on syytä hoitaa asia välittömästi kuntoon.
Kun viemärintuuletusputki, antenni tai ilmanvaihtoputki vuotaa, nopea reagointi pelastaa isommilta murheilta. Siinä tapauksessa, että vuoto rajoittuu vesikatteeseen, voi tiivis aluskate napata kosteuden ajoissa ja hoitaa sen pois päiväjärjestyksestä. Valitettavan usein käy kuitenkin niin, että läpiviennin tiiveydessä esiintyy ongelmia myös aluskatteen osalta, jolloin vesi pääsee vaivattomasti siirtymään katon alempiin osiin. Sinänsä pienestä vuodosta voi olla vakavat välilliset seuraukset, sillä yläpohjaan päätyessään kosteus kehittää nopeasti lahovaurioita, homekasvustoa ja muita isompia ongelmia, jotka vaativat kattavampiin saneeraustoimiin ryhtymistä. Ongelma ei myöskään rajoitu vain kosteusvaurioihin, vaan lisäksi epätiiveistä läpivienneistä pääsee lämmintä ilmaa karkaamaan tarpeettomasti ulos, mikä heikentää energiatehokkuutta ja nostaa lämmityskustannuksia. Jos yksikin katon läpivienti vuotaa, on syytä katsastaa kaikki huolella läpi, jotta vältetään ongelmien kertautuminen.
Kattovuoto ilmanvaihtokanavan, poistoputken tai antennin kohdalla johtuu yleensä samoista tekijöistä kuin katon vuotovauriot muuallakin: läpivienti on ikääntynyt tai kärsinyt mekaanisen vaurion, tiiviste on pettänyt, tai alkuperäinen asennus on tehty virheellisesti. Ulkoisista rasituksista veronsa vaativat erityisesti lämpötilanvaihtelut, jotka kuluttavat läpivientien tiivistyksiä. Samoin sade- ja sulamisvedet sekä talven lumikuorma iskevät kiinni liitoskohtiin, ja vesi pyrkii työntymään paineella katteen alle. Paljolta säästytään, kun läpiviennit huolletaan ja tarkistetaan muutaman kerran vuodessa, esimerkiksi katon kausihuollon yhteydessä. Laadukas, asiantunteva asennus on samoin tärkeää, ja siihen kannattaa läpivientien kohdalla panostaa, sillä tee-se-itse-teippailulla saavutettu nimellinen säästö vaihtuu valitettavan usein tuntuviin korjauskustannuksiin tiiveysongelmien ja kattovuotojen seurauksena. Eri elementteihin ja putkiin on jokaiseen omat varta varten suunnitellut läpivientinsä ja asennusmenetelmänsä, jotka me Plus Kattopalvelulla hallitsemme, ja valitsemmekin kiinnikkeet, tiivistysmassat, läpivientikaulukset sekä muut tarvikkeet aina kohteen mukaan. Usein läpivientejä on saatavilla valmiina kokonaisuuksina, mutta toisinaan vaaditaan eristysteippien, massojen, kärsivällisyyden sekä vahvan ammattiosaamisen yhdistelmää. Varsinkin ilmanvaihtoputkien kohdalla voi joutua askartelemaan pidemmän tovin, jotta päästään taatusti vedenpitävään ja kestävään lopputulokseen.
Katon putkiläpivientien kohdalla myös kunnollinen eristäminen on tärkeää. Kattovuoto voi joskus nimittäin johtua kondenssiongelmista, jotka tavallisesti ovat perua puutteellisesta ilmanvaihtokanavien eristyksestä. Eristämättömän ilmanvaihtoputken pintaan voi syntyä kondenssivettä sekä sisä- että ulkopuolelle; ulkopintaan pisaroitunut vesi valuu eristeisiin tai rakenteisiin, kun taas kosteus putken sisällä saattaa kertyä jääksi ja kerrallaan sulaessaan aiheuttaa vesivahingon. Huolellisen eristyksen lisäksi putkiläpivientien, kuten kaikkien läpivientien, kohdalla täytyy hoitaa kuntoon jo aiemmin mainitut aluskatteen ylösnostot. Plus Kattopalvelulta saat läpivientien tiivistykset, paikkaukset ja korjaukset niin vesikatteen kuin aluskatteenkin osalta. Pidämme kattosi läpivienneistä huolta myös ennaltaehkäisevästi: kaikkien kattotöiden yhteydessä tutkimme veloituksetta läpi niiden tiivistykset ja kunnon. Mikäli rakenteet sallivat, kurkkaamme samalla yläpohjaan, ja katsastamme, löytyykö liitoskohdista valumajälkiä sekä miltä eristeet ja kattorakenteet läpivientien ympäriltä ylipäätään näyttävät.
Kokenutta kattotaituria tarvitaan, kun katto vuotaa jiirin, eli sisätaitteen kohdalta
Tavatonta ei ole sekään, että katto vuotaa jiirin, eli sisätaitteen kohdalta. Jiiriä nimitetään toisinaan myös kulmataitokseksi tai sisätaitteeksi, ja sillä tarkoitetaan paikkaa, jossa kaksi katon lapetta kohtaavat. Jiiri voi muodostua esimerkiksi kohtaan, jossa päälappeesta ulkonee erillinen lippa parveketta tai kattoikkunaa varten. Jiirit tuovat julkisivuun särmää ja mahdollistavat monet rakenteelliset ratkaisut, mutta samalla ne tuovat mukanaan erityisen suuren vuotoriskin. Jiireissä eli sisätaitteissa liikkuvat katon suurimmat vesi-, jää- ja lumimäärät, ja tämän lisäksi niissä piilee poikkeuksellisen paljon mahdollisuuksia rakennusvirheille. Nämä voivat käydä ulkoisten rasitusten myötä katolle kohtalokkaiksi: jos aluskate ei ole jiirin kohdalta täydellisen tiivis, tai jos jiiripuut rakoilevat, voi taitekohdasta päästä nuoskalumi tai rankkasade vetenä tihkumaan katon alempiin osiin, jolloin viheliäinen kosteusvaurio on vain ajan kysymys.
Kun katto vuotaa jiirin kohdalta, on korjaukset kannattavinta teettää kattoalan kokeneella ammattilaisella. Jiirien onnistunut asennus, paikkaus ja korjaus edellyttävät tekijältään laaja-alaista tietotaitoa laudoituksista, aluskatteista, pellityksistä, saumauksista sekä monista muista kattotöistä. Plus Kattopalvelu on asiantunteva apu korjaamaan vuotavat jiirit. Varmistamme, että umpilaudoitus on kunnossa ja antaa jiirille tukevan pohjan, ja että taitteeseen on toteutettu oikein kaksi päällekkäistä aluskatetta. Heti jiiristä seuraavana tulisi löytyä harjansuuntainen aluskate, jonka alle tuodaan vielä molemmilta lappeilta jatketut aluskatteet vedenpitävyyden varmistamiseksi. Peltikatoilla ja tiilikatoilla jiiripelti, eli jiirilista, huolehtii veden ohjautumisen taitekohdista ränneihin. Huopakatolla sama asia ajetaan päällikermin ja aluskermin avulla. Plus Kattopalvelu toteuttaa kattosi jiirien saumaukset, vuotopaikkaukset sekä kaikki muutkin kunnostukset siististi ja turvallisesti.
Kokeneet asentajamme korjaavat kattovuodot taitavasti ja luotettavasti, olipa ongelman luonne ja laajuus mikä tahansa. Paikkaamme vauriot vesikatteessa, tiivistämme valskaavat läpiviennit, kunnostamme hajonneet aluskatteet sekä korjaamme rakenteiden lahonneet puuosat. Meillä on taito tehdä myös rakenteisiin mahdollisesti tarvittavat muutokset ja parannukset. Joskus täytyy esimerkiksi oikaista tai korottaa kattoa, ettei samanlainen vuoto-ongelma toistu tulevaisuudessa, tai toisinaan tuuletukseen tai eristykseen voidaan kaivata kohennuksia. Jos kattovuoto johtuu myrsky- tai lumivaurioista, saat meiltä niihinkin kattavan palvelun raivaustöistä alkaen vakuutusyhtiölle tarvittavaan dokumentointiin ja jälleenrakennukseen saakka. Kaikki katon vuotopaikkaukset, suuret ja pienet saneeraukset luonnistuvat toimestamme laadukkaasti ja sujuvasti.
Ehjä ja vedenpitävä katto on huoleton, turvallinen sekä käyttövarma suoja rakenteille. Kun katto vuotaa, ajoissa toteutetut korjaukset takaavat tiiveyden jatkossa ja pidentävät katon käyttökaarta. Remonttia saadaan lykättyä myöhemmäksi, ja katolta löytyy vaivaton vedenpoisto ja ensiluokkainen energiatehokkuus. Plus Kattopalvelulta saat kaikki katon huollot ja tarkastukset kattovuotoja ennaltaehkäisemään. Jos kuitenkin tilanne on akuutti ja välikatto jo veden vallassa, älä silloinkaan heitä kirvestä kaivoon – suoritamme ammattitaidolla ja asiakaslähtöisyydellä kaikenkokoiset katon vuotokorjaukset, paikkaukset sekä tiivistykset. Pienikin kattovuoto saattaa ajan kanssa äityä vakaviksi vaurioiksi, joten hoidata epäkohdat kuntoon niin pian kuin mahdollista. Palautamme vuotavan katon loistokuntoon laatutakuulla – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme kattovuodon korjauksesta!